DogLife

Kapulanpito

Meidän treenejä pidemmän aikaa Instagramin (zerotheridgeback) puolella seuranneet tietävätkin Zeron ja minun viharakkaus-suhteen kapulaan...Zeron kanssa on kokeiltu vaikka mitkä metodit, välillä on ollut positiivisempia hetkiä ja välillä taas on rämmitty hyvin syvissä vesissä. 

Tammikuun alussa otin tavoitteeksi, että nyt me oikeasti, siis aikuisten oikeasti opetellaan tuo hiton kapula ja sainkin hyviä neuvoja miten lähteä treenaamaan kapulaa. Tällä hetkellä (ja kuten kuvistakin voi päätellä) meillä sujuu jo itse kapulanpito todella hyvin! Toki varmuutta Zero vielä vaatii siihenkin ja välillä saattaa pari kertaa puljata, mutta huimaa edistystä on tapahtunut!

Seuraava askel on noudon hiominen kuntoon, myös tässä meillä on pieniä muuttujia joita lähdetään korjailemaan pois. 


 

Maxin kanssa en ole tehnyt samoja virheitä, mutta Maxin haasteena on ollut kapulan puljaaminen sekä kapulan pitäminen aarteena. Nyt olemme saaneet yhteisymmärryksen noudun suhteen ja palautukset on alkaneet sujua paremmin kun hyvin. Max on siitä poikkeuksellinen rhodesiankoira, että sen motivaatio ja vireystila on huomattavasti "normaalia" rhodesiankoiraa korkeampi. Tämä taas mahdollistaa treenatessa useamman toiston verrattuna Zeron kanssa treenaamiseen. 

Maxin kanssa seuraavat askeleet on pidentää kapulanpito aikaa ilman puljauksia sekä hioa vielä noutoa paremmaksi.

Hitaasti hyvä tulee!

Peltorallit

Kuvat puhukoot puolestaan, tosin Maxin ilmeestä pystyy todennäköisesti päättelemään kuinka hauskaa hänellä oli.

Rhodesiankoiran rotumääritelmässä mainitaan seuraavanlaisesti: "Kunnioitusta herättävä ja älykäs." Nämä tiivistyvät mielestäni täydellisesti näissä kuvissa :D

Liettuan näyttelyt

Pyörähdettiin poikien sekä mustan vieterijäniksen ( lue Kerttu dobberin) kanssa Liettuassa näyttelyissä tammikuun alussa. Max esiintyi kivasti ensimmäistä kertaa kovassa nuorten luokassa jossa muut kilpakumppanit olivat melkein 6kk vanhempia. Molempina päivinä Max oli nuorten luokan neljäs. 

Zero piti Suomen lippua korkealla, esiintyen ensimmäisenä päivänä rodun parhaaksi ja lopulta ryhmän viidenneksi!! (ROP & RYP-5). Lauantaina Zero sijoittui paras uros 2 (PU2).

Kuva: Pilvi Vähämäki
Kuva: Pilvi Vähämäki



Laura Anttila

laura.katariina.anttila@gmail.com

Suomen Ridgeback -yhdistys ry:n Pirkanmaan aluevastaava

Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita